Jalkavaivoja....

Päätin nyt kirjoittaa tuosta Frodosta ja sen vaivoista. Ihan alusta lähtien ja jokaisesta hetkestä. 

Eli... Frodo alkoi n. 5,5kk ontumaan etujalkojaan. Muutaman päivän ontumisen jälkeen mentiin eläinlääkäriin ja sanoin heti, että tahdon sen kuvauspöydälle. Ell oli sitä mieltä, ettei vielä ole mitään järkeä kuvata, totesin siihen, että minähän sen maksan, joten kuvaatte sen. Tähän päädyin siksi, kun se ei eläinlääkärin taivutellessa ja venytellessä taikka tunnustellessa reagoinut juuri mihinkään. Ainoastaan lavoissa olevia putkiluita hiukan aristeli. Putkiluiden tulehdus viittaa panosteiittiin ja sen diagnoosia (ja lähes 300e laskun) kanssa poistuttiin sieltä. Frodosta otettiin yhteensä 9 röntgenkuvaa ja yhdessäkään ei näkynyt mitään epämääräistä. Ell itseasiassa kehui kovasti sen kyynärten kuntoa, ikäsekseen kuulemma todella siistit ja tiiviit, terveet varmasti isona. Saatiin sitten muutama levy kipulääkkeita (regolas, legolas.. joku tuommoinen) ja ohjeeksi 7pvän kuuri. 

Tilasin sitten Frodolle flexin, kun ei sitä irti voinut pitää, että saisi edes hiukan vapautta. Tosissaan sen kun irti hihnasta päästi, niin se lähti ihan reikä päässä juoksemaan ympäriinsä ja mennessään kuului hirveä valitus. 
Kipulääkekuuri ei kuitenkaan auttanut millään tavalla, ontui ja valitteli ylösnoustessaan ihan samalla tavalla kuin ilmankin niitä. 
Päivien kuluessa huomasi, että on kyse selvästi panosteiitista. Kipu vaihtoi jalkaa ja oli yhdessä vaiheessa jopa kaikissa jaloissa yhtä aikaa. Tietysti sitten ajankuluessa, koirakin passivoitui hurjasti, joten pystyn sitä nykyään pitämään vapaana. Ei se juuri juokse. Eikä se itseasiassa osaa edes juosta. Se ei käytä kroppaa ollenkaan juoksemiseen, vaan keinuttaa itseään eteenpäin kuin keinuhevonen. Minä pysyn sen perässä hölkkäämällä, kun se omasta mielestään pinkoo ihan täysiä.. Se ravaa joo, mutta laahustaen. Siltä puuttuu nykypäivänä liikkeistä voima ihan täysin.
Hyppäsin taas asiasta vähän nykypäivään. Palataan takaisin päin. Eli sitten ajan myötä loppui se ontuminen ja se näyttikin ihan hyvältä. Liike oli normaali (koira oli n. 6kk) ja aloitin sen kuntouttamisen, että käveltiin hihnassa rauhallisesti pehmeitä teitä pitkin n. 1km. Minua alkoi ihan oksettamaan miten huomasin Frodon kunnon huonontuneen. Vähän "lenkin" puoli välin jälkeen sain raahata sitä perässäni ja sen jälkeen se nukkui ihan syvää unta lähes 2h. Oikeasti... 1km. Mutta seuraavana aamuna se sitten ontui taas jokusen päivän.
Aloitettiin sitten uimalassa käyminen, ajatellen, että se saa purkaa energiaansa ja saa liikuntaa rasittamatta niveliä. Uimisen jälkeen se olikin ihan normaali koira parin tunnin ajan, mutta sitten se sama alkoi taas. Käytiin myös vähän aika sitten osteopaatilla ja koko selkäranka ihan tukossa, mutta pahiten lanneranka ja rintaranka. Niitä yritettiin availla ja osteopaatti sanoi, että selviä paranemisen merkkejä pitäisi näkyä parin päivän sisällä. No pari viikkoa mennyt, mutta ei ole parempia merkkejä näkynyt..
Frodon etujalat kääntyvät kyynärestä asti ulospäin ja sen seisoessa varpaat osoittavat itään ja länteen. Eli todella ulkoasentoiset. Etusten liike on todella jäykkää. Selkä on koko ajan kaarella liikkuessa. Takajalkojen asellus on todella heikkoa, lyhyttä, epävarmaa, näyttää jopa paikoin siltä, että lähteekö perä alta. 

Päätin nyt, että vien Frodon välikuvauksiin (lonkat, kyynäret ja koko selkä). Soittaessani kuvaavalle eläinlääkärille ja selittäessäni näitä samoja asioita hän totesi pienen hiljaisuuden jälkeen "Oivoi...", joten kovin positiivisella mielellä en ole sinne menossa. Tietysti parasta toivotaan, mutta pahinhan se on tällä hetkellä mielessä. 

Kuinka stressaavaa tämä on ollut?
ERITTÄIN. Tuijotan päivittäin koiraa, joka on kipeä, jota yritän auttaa parhaani mukaan, jonka pää sanoo (ystäväni lausahdusta lainaten) "Mennään mennään, mutta kroppa sanoo mene keskenäsi". Koira, jota en pysty auttamaan, koira, jota en tiedä miten autan. _MIKÄÄN_ ei ole tähän mennessä auttanut. Pystynkö mä jatkossa kattomaan kipeää koiraa, jota ne voi auttaa? En. 
Jos sen luusto näyttää hyvältä tai ihan ookoolta, tietysti me etsitään se syy, mikä tätä kaikkea aiheuttaa. Se antaa minullekin uutta toivoa siihen yhteiseen tulevaisuuteen, ehkä mäkin vihdoin näen sen? 
Yhteinen tulevaisuus, näenkö sitä tällä hetkellä? Valitettavasti en, vaikka kuinka haluan ja yritän. 
Tämä on ollut suoraan sanottuna yhtä helvettiä viime aikoina ja käy todella paljon minun psyykkeen päälle ja varmasti varsinkin koiran. 

Jos sen luusto on rikki, niin sitten alan harkitsemaan vakavasti. Tietysti tämä päätös ei ole minun loppujen lopuksi, koska koira ei ole minun virallisesti. Sijoituskoira kun on. Miten se pystyy elämään edes kotikoiran elämää, jos se kipuilee jo nyt noin pahasti? Ontuu heti, kun juoksee edes itsenäisesti muutaman askeleen. Miten mä pystyn tekemään sille edes tukevaa lihaskuntoa, kun se ei voi liikkua? 
Tietysti ei pitäisi maalailla piruja seinille, mutta muuhun en tällä hetkellä kykene. Kukaan sivullinen ei vaan pysty edes kuvittelemaan miten stressaavaa ja yksinkertaisesti kamalaa tämä on ja on ollut ja tulee olemaan, jos parantumista ei ala näkymään. 

Tietysti minä toivon, enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, että saan pitää tuon rakkaan vaahteraperseeni ainakin seuraavat 10 vuotta <3 Se on todella tärkeä, se on spesiaali, se on rakas, jota en halua menettää..